Bangkokin rautatieasema |
Lauantaina lähdimme Pattayalta Bangkokiin, enkelten kaupunkiin minibussilla. Sami sopi kyydin niin, että meidät haetaan aamulla asunnolta, varmisteli asiaa vielä muutaman kerran, että kaikki on ok. Siinä sitten aamulla odottelimme ja kyytiä ei kuulunut, Sami soitti sinne, että missä kuljetus viipyy. Ja yllätys, yllätys, ei sitä kuljetusta tullut vaan me hyppäsimme lavataksin kyytiin ja menimme Jomtienin keskustaan, josta pääsimme tilaamamme minibussin kyytiin. Matka BKK kesti n. 3 tuntia, sieltä sitten hotellille skytranilla (ilma-junalla), metrolla ja loput tuk tukilla.
Kun saimme laukut hotellille, lähdimme ostoksille MBK tavarataloon, jossa on 7 kerrosta täynnä kuhinaa, liikkeitä on n.2000, eli jos löytää jotain mielenkiintoista, minkä haluaa se kannattaa ostaa heti, sillä välttämättä paikkaa ei löydä uudestaan.
Kuulemma neljäs kerros saattaa hyvinkin olla maailman suurin kännykkäkauppiaiden keskittymä: puhelinkaupat vievät kerroksesta suurimman osan, ja pikku tiskejä riittää vieri vieressä satamäärin.
Kävimme syömässä tavaratalon 5. kerroksessa. Siellä oli The fifth food avenue ja tarjolla oli herkkuja ympäri maailmaa, 21 eri ravintolasta. Oli Thaimaalaista, Balilaista, Meksikolaista, Italialaista, Vietnamilaista, Intialaista, Kreikkalaista, jne. Tällä kertaa päädyimme Intialaiseen vaihtoehtoon. Palasimme tuk tukilla ostoksien kanssa hotellille.
Illalla päätimme lähteä vielä kävelylle. Heti kadulle päästyämme, joku paikallinen kysyi mihin olemme menossa ja hän oli heti valmis opastamaan. Ja paluumatkalla, vanhempi mies "auttoi" meidät kadun yli, kun liikenne oli melkoinen, neljää kaistaa yhteen suuntaan, huh, huh mikä liikenne. Mies neuvoi vielä mistä pääsemme takaisin hotellille.
MBK tavaratalo |
Annosmalleja |
Bangkok - Surat Thani juna lähdössä |
Sunnuntaina aamulla juna lähti klo 8.05 kohti Surat Thania. saapumisajaksi ilmoitettiin 16.45, siinä sitä sitten oli istumista. Junassa oli kaksi vaunua ja muistutti lättähattua, se kolisi ja keikkui, hyvä, että toisinaan penkillä pysyi. Juna kulki aluksi slummialueen läpi, melkein nuo peltihökkelit osuivat junan ikkunoihin ja siinä joku grillasi aamupalaa, metrin verran kiskoista.
Matkalla oli riisipeltoja ja muita viljelmiä, lehmiä, toiset vapaana ja toiset liekanarussa, sikoja, koiria, kanoja, ankkoja, kumipuuviljelmiä suorissa riveissä, kahvipensaitakin taisi vilahtaa.
Junamatkaa voi suosittella, se oli hieno kokemus.
Surat Thanin asemalla oli melkoinen joukko taksikuskeja houkuttelemassa matkustajia, siinä sitten laukut kyytiin ja matka jatkui guest houseen. Kauhean nälän ohjaamina lähdimme etsimään ruokapaikka. Guest house jossa yövymme on erittäin siisti ja viihtyisä paikka. Omistaja vei meidät yömarkkinoille ja toi vielä takaisinkin, palvelu pelaa.
Jouluaattoaamuna lähdemme bussilla kohti Krabia.
Pad Thai valmistuu tässä Surat Thanissa |
Lihatikkujen grillausta yömarkkinoilla Surat Thanissa |
Haluamme toivottaa teille Hyvää ja Rauhallista Joulua
Oiekin Hyvää ja rauhallista Joulua teille molemmille sinne aurinkoon.
VastaaPoistaOikeinkirjoituskin olisi hyvä osata :)
PoistaKiitos :)
PoistaJouluterveiset teille molemmille. Terveiset myös Marikalle - tehän kai tapaatte?
VastaaPoistaPasi ja Kaisu
Kiitos, niin se joulu meni. Kerroin terveiset Marikalle, kun oltiin eilen illalla yhdessä syömässä.
PoistaTeidän kanssa nähdään sitten Balilla helmikuussa :)
VastaaPoistaHei!
Terveisiä Suomesta Tapaninpäivän illasta. Vietän pyjamapäivää ja maistelen joulun herkkuruokien loppuja eli joulu loppuu tänään. Ajattelin, että tuollainen kananmunakeitto olisi hyvää ja ei tulisi tiskiä! Hyvää loppuvuotta!
Irkku
Kiitos, me ollaan täällä Krabilla käyty Boda- ja Railay beachillä ja eilen käytiin mopolla Krabi townissä ja tiikeritemppelissä. Huomenna lähdemme bussilla Hua Hiniin.
VastaaPoistaHyvää loppuvuotta myös sinne :)
Moikka.
VastaaPoistaJoulut tosiaan meni ja arki kutakuinkin taas jatkuu... Aivan huippua seurata Teidän matkaa täältä kotoa ja päivä päivältä alkaa vaan enemmän harmittamaan se, etten tosiaan tunkenut itseäni sinne teidän matkalaukkuun mukaan :)
Terkkuja ja voikaa hyvin.
-Miia-
Niin se joulu meni. Kiva että viihdyt matkassamme, tuo netti ei vaan meinaa toimia joka paikassa, mutta nyt ollaan Pattayalla ja yritän nyt päivittää tuota blogia.
PoistaHyvää uutta vuotta sinne :)
Kiitos samoin sinne teille myös :)
Poista-Miia-
Moi!
VastaaPoistaTuo junamatka on joskus koettava :) (Pave on haaveillut siitä jo monta vuotta). Oliko junassa ruokaa tarjolla?
Mites kauan menee aikaa Hua Hinin bussimatkaan sieltä Krabilta?
Joulu on mennyt meillä tiiviisti nuorison kanssa syöden ja ulkoillen. Ihanaa yhdessä oloa! Pitkämatkalaiset lähtivät tänään pois :( Nyt yritetään taas palata arkeen.
Hua Hinin kuulumisia odotellen
Liisa
Niin tuo oli kyllä mukava kokea. Junassa oli yksi aamupala ja lounas, lisäksi joku mummu myi jollakin asemalla junassa ruokaa ja hyppäsi pois kun juna lähti liikkeelle.
PoistaMeidän piti aamulla lähteä minivanilla klo 10 Krabilta takaisin päin ja sen piti olla Hua Hinissä n.16.30, mutta olimme illalla perillä 20.30 vähän meni aikataulu sekaisin, autoa vaihdoimme kaksi kertaa välillä. Tämä on täällä ihan normaalia.
Hyvää uutta vuotta teille :)
Heipä hei! Tuttuja paikkoja! Muutamavuosi sitten mentiin junalla bkk - krabi.Viikko ollaan oltu
VastaaPoistakotona phangalta. Sain hirveän flunssan täällä kylmyydessä...ja eikun takaisin!!! pl ja a
No sitten vaan uutta matkaa suunnittelemaan.
PoistaHyvää uutta vuotta teille :)
Ihania kuvia :)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista