tiistai 15. tammikuuta 2013

Sihanoukville

Paikallisten markkina-alue Phnom Penhin laitamilla
Kun kaikkialla ei ole sähköä, niin täällä jäätä myydään metrisinä paloina pitämään ruoat kylmänä
Lähdimme lauantaina Phnom Penhistä bussilla kohti Sihanoukvillen rantalomakohdetta. Täällä Kambodzassa ei ole paljon autoja ja tiet ovat kapeita, vain kaksi autoa mahtuu asfaltille rinnakkain. Bussikuskin ohitukset olivat aika hurjia välillä, tiet ovat paikoitellen erittäin huonokuntoisia
Matka kesti n.5 tuntia ja siitä sitten tuktukilla hotelliimme ja taas kerran kuski yritti rahastaa pienestä matkasta kolminkertaisen maksun. Tinkimisen jälkeenkin tuli maksettua vielä liikaa.

Tietääkö joku, miksi munkit kulkevat aamupäivisin sateenvarjon alla?
Meille kerrottiin, että täällä Sihanoukvillessä on usein sähkökatkoksia ja silloin hotelli ottaa generaattorin käyttöön. Meidän majapaikka osti generaattorista tulevan sähkön naapurissa olevasta hotellista. Mutta sieltä olikin johdot pistetty poikki ja sähköä ei siis saatu katkoksen aikana.
Olimme sitten illan yhden tuikku-kynttilän valossa, ilman ilmastointia, tuuletinta ja lämmintä vettä.
Seuraavana aamuna vaihdoimme hotellia.

Täällä Aasian maissa koko perhe kulkee samalla kyydillä, heitä voi  kyydissä olla viisikin

Täällä Kambodzassa on aika järjetön tuo rahajärjestelmä, täällä on nimittäin kaksi valuttaa käytössä: USA dollari ja toinen on Kambodzan riel, kolikoita ei ole käytössä
Kun maksaa dollareilla saa vaihdossa paikallisia rielejä.
Vuonna 1975 painettiin uusi setelisarja, joka jäi kokonaan käyttämättä, kun punaiset khmerit tulivat valtaan ja lakkauttivat rahan kokonaan. Vasta 1979 tuo uusi setelisarja otettiin käyttöön.

Seuraavaksi kuvia Sihanoukvillestä
Täällä karja kuuluu katukuvaan

Sihanoukvillen ainoa nähtävyys
Aamulenkillä meitä vastaan tuli koko karjalauma, osa ehti jo mennä ohi
Maanantaina vuokrasimme mopon ja lähdimme kirtämään Sihanoukvillen rantoja, niitä on yhteensä seitsemän, vilkkainta on juuri tuolla meidän rannalla. Toiset rannoista oli menko kuoppaisten hiekkateiden varsilla. Kävimme samalla Sihanoukvillen kaupungissa, jossa joimme kahvit, ajelimme paikkaa ristiin rastiin ja poikkesimme paikallisten markkina-alueella.
Mopoa vuokratessa tuli muuten tälläiset säännöt: Pitää olla kansainvälinen ajokortti, kuljettajan on pidettävä kypärää, muilla matkustajilla ei ole väliä, valoja ei saa pitää päivällä päällä, mutta illalla ne voi pitää, jos haluaa. Pimeitä mopoja täällä liikkuu jonkin verran. Tällä kertaa Kambodzan poliisi ei meitä pysäyttänyt.

Sihanoukvillen kaupungin yksi  sivukatu
Markkina-alueelta
Otres beach rantakatu
Matkalla Otresin rannalle
Tämä herra yritti estää menoamme seisomalla keskellä tietä
Lasten leikkipaikka
Kambodzalaista kalastusta
Kambodzassa hinnoista sen verran, että hierojien hinnat ovat kalliimpia kuin Thaimaan puolella. Samoin latten hinta on 2,5 dollaria = 1,95€ eli Suomen hinnoissa, myös tuktukit ja ravintolaruoka on kalliimpia kuin naapurimaassa Thaimaassa. Paikallinen hanaolut oli halpaa, halvimmillaan 0,5 dollaria tuoppi.
Turisteja täällä on todella vähän vaikka pitäisi olla sesonki meneillään. Millä maa houkuttelee turisteja tänne, kun naapurimaa Thaimaa on edullisempi? Nuoria reppureissaajia on jonkin verran.

Koti toisessa äärilaidassa
Ja toisessa
Hedelmiä ja pähkinöitä
Olemme nähneet täällä kurjuutta ja paljon köyhyyttä ja kerjäläisiä, mutta olemme nähneet juuri täällä myös lasten hymyä ja kuulleet heidän  iloista naurua.
Lasten itkua ja kiukuttelua täällä ei ole kuulunut, vaikka olosuhteet ovat toiset länsimaahan verrattuna.
Tämä vanha  mies on nähnyt Pol Potin ajan

7 kommenttia:

  1. Teksti ja kuvat kertovat hyvin paljon elämästä siellä.

    Miten olette selvinneet noissa oloissa ilman vatsatautia, vai oletteko?

    Miten uimarantojen kunto? Uskalsitteko uida? Kun katsoo tuota jätteiden määrää, miettii miten vesiasiat siellä lienevätkään.

    On meillä aika hyvälle opittu näissä hyginea-asioissa :)

    t. Liisa

    VastaaPoista
  2. Rannat olivat aika siistit, Sami kävi kerran uimassa. Tuo rosksisuus oli kyllä ihan käsittämätöntä ja paikka on turistikohde. Ei ollut meidän makuun tuo kohde, samaa roskaisuutta on myös täällä Phnom Penhissä, kun menee tuonne laitamille.
    Kyllä meillä Suomessa on tosiaan vielä puhdasta.

    VastaaPoista
  3. Ilonan kautta klikkasin itseni tänne - ja täältäjän löytyykin mielenkiintoista tarinaa :D
    Tulen ajan kansaa lukemaan alusta koko tarinan ja jään seuraamaan jatkoa! Tämä on niitä maita mihin tuskin tulee itse lähdettyä, joten kiva reissata näin :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Pepi matkaan mukaan :)
    Nyt lauantaina jätämme Kambodzan ja lähdemme Thaimaan Koh Taon saarelle, jossa vietämme muutaman päivän ennen Vietnamiin menoa.
    Pysyhän kyydissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pysytään :)
      Luin illan mittaan alusta tänne asti, nyt kurkkaan vielä mitä uutta - ja sitten unten maille!

      Poista
  5. Kyllä tulee niin Intia mieleen näistä maisemista. Kivaa on kulkea teän matkassa. Hyvää matkaa Thaimaahan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla Intiassa käyty, mutta olen kuullut roskaisuudesta.
      Ehkä joskus tulee sielläkin käytyä :)
      Seuraavaksi olisi tarkoitus matkustaa Vietnamiin, kunhan Sami paranee. Jouduttiin jo lentoa siirtämään, ruokamyrkytyksen takia.

      Poista

Kiitos viestistäsi :)