keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Ihana Rooma


                    Fontana di Trevi

Tällä kertaa kohteenamme oli kaunis  Rooma, johon matkasimme kesäkuun alussa.
Lentokentältä pääsimme mukavasti Leonardo Express –pikajunalla Rooman keskustaan ja rautatieasemalta sitten kävellen hotellille. Iltapalaa matkan varrelta ja sitten nukkumaan.

Täyttävän ja hyvän aamupalan jälkeen lähdimme kävellen kiertelemään kaupunkia. 
Toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, patsaita, suihkulähteitä, siis kaikkea kaunista tulee esiin joka kadun kulmasta.

               Espanjalaiset portaat 

Nämä portaat on saanut nimensä Espanjalaisen aukion mukaan. Portaita on 135 ja ylhäällä on Trinità dei Montin kirkko.


Italian vesijohtovesi on juomakelpoista ja oman juomapullon voi täyttää näissä vesipisteissä.

                 Rooman kattojen yllä


"Rooman kaupunkiin liitetään lukuisia sanontoja. Moni mainitsee Rooman ikuisena kaupunkina. Myös sanonnat kuten kaikki tiet vievät Roomaan tai Roomaa ei rakennettu päivässä liittyvät saumattomasti tähän historialliseen keskukseen."
  
Vittorio Emanuele II: n muistomerkki

"Valkoisena hohtava suuri marmorinen rakennus jakaa mielipiteet. Paikalliset kutsuvat sitä muun muassa tekohampaiksi ja hääkakuksi moittien, ettei se sovi lainkaan Rooman vanhaan kuvaan, vaan on ihan liian pröystäilevä ja erottuva." 

Kaunis se ainakin meidän mielestä on.

"Monumentissa on majesteetillinen portaikko, korinttilaisia pylväitä, kuninkaan ratsastajapatsas ja kaksi jumalattaren kuvaa. Koko teos on 135 metriä leveä ja 70 metriä korkea. Materiaalina on käytetty poikkeuksellisen hohtavan valkoista marmoria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen monumenttiin lisättiin Italian tuntemattoman sotilaan hauta."



Kun lämpötila nousi liian korkealla, poikkesimme viileissä kirkoissa. 
Oli mukava pysähtyä ja hiljentyä hetki kirkon penkillä.


Kauniisti koristellut kirkot oli kerrassaan upeita.

Vatikaanivaltio on Rooman ympäröimä, se on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin valtio.

             
"Käynti Sikstuksen kappelissa on yksi Rooman loman ehdottomista kohokohdista. Sikstuksen kappeli on paavin yksityinen kappeli Vatikaanin kaupungissa, ja kyseisessä paikassa valitaan myös uusi paavi. Kappeli on yksi osa Vatikaanin museokompleksia. Täällä pääset näkemään Rooman fantastisimpia taideteoksia, esimerkiksi Michelangelon teoksia. 

Sikstuksen kappeli rakennettiin vuosien 1473-1481 välissä Paavi Sixtus IV:n toiveesta, ja kappeli onkin nimetty hänen mukaansa. Hän myös kutsui taiteilijoita maalaamaan kappelin seinät ja katon. Michelangelo ja Rafael olivat kaksi paikalle kutsutuista taiteilijoista. Michelangelon kattomaalaus kuvastaa luomiskertomusta. Taideteos on uskomaton, sillä katto on lähes 800 neliömetriä ja maalauksen tekoprosessi kesti neljä vuotta."

                  Sikstuksen kappeli



"Castel Sant’Angelo, eli Hadrianuksen mausoleumi, on Rooman Borgon kaupunginosassa sijaitseva sylinterimäinen rakennus, joka rakennettiin vuosina 120–139 keisari Hadrianuksen hautapaikaksi. Keskiajalla hautakammiosta tehtiin linnoitus ja paavien asuinpaikka. Nykyään Hadrianuksen mausoleumi toimii museona."



Italialaista jäätelöä tuli syötyä useamman kerran.

Colosseum on upeampi ulkoa kuin sisältä.  

"Colosseumin päiväohjelma noudatti vakiintunutta kaavaa. Aamulla nähtiin ensin eläintaisteluita, sitten eläinten metsästystä. Keskipäivällä teloitettiin karanneita orjia ja rikollisia, ja iltapäivällä esitettiin päänumero, gladiaattoritaistelut. Joskus ohjelmien välillä oli kevyempää viihdettä. Rooman keisarit olivat usein katsomassa näytöksiä."


Konstantinuksen riemukaari on lähellä Colosseumia, se on valmistunut arvion mukaan vuonna 315

Colosseumin sisältä

Pantheon

"Pantheon on Rooman parhaiten säilynyt antiikin ajan temppeli ja ehdottomasti kaupungin vaikuttavimpia nähtävyyksiä." 
Kaikkien Jumalten temppeli.