tiistai 27. marraskuuta 2012

Bangkokissa


Aamulla matkamme Bangkokiin, viisumin siirtoon piti lähteä klo 7.10 asuntomme pihasta, mutta bussi lähti vasta klo 8.20, täällä kun ei nuo aikatautut pidä paikkaansa. Olikohan tämä nyt aikataulun mukaan 7.30 vai 8.30 lähtö? 7.30 meidän piti lähteä.
Bangkokin ruuhkaisessa keskustassa olimme 10.30 ja vielä matkaa suurlähetystöön jonkin verran. Liikenne seisoi paikallaan, taksilla siis ei pääsisi eteenpäin. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää mopotaksi (siis kaksi sellaista, kiitos), jotka puikkelehtisivat autojonojen ohi. Siinä sitten painettiin tukka putkella kohti määränpäätä. Siinä paikalllisia hieman hymyilytti :)

Siinä menoa mopotaksilla


Saavuimme paikalle juuri ennen sulkemisaikaa ja saimme jalan oven väliin.
Sieltä saimme paperin, mikä piti toimittaa maahantuloviranonomaisille ja matkaa sinne oli tunnin verran, otimme oikein pirssin joka maksoi 300THB eli n7,5€
Siellä sitten jonotimme ja täytimme hakemuksen, haimme kopioita ja kun vihdoin pääsimme tiskille, niin siellä kerrottiin, ettei he siirrä viisumia.  "No problem" Ei hätää... viisumia ei tarvitse siirtää, rikkinäisessä passissa oleva viisumi kelpaa.



Tässä virastotalo sisältä, jossa mm. maahantulovirasto sijaitsee



Ei sitten tullut kenellekään mieleen kertoa meille, ei lentokentällä, eikä Jomtienillä maahantuloviranomaisella, ettei viisumia tarvitse siirtää.
Ei muuta kuin takaisin, turha reissu.
Otimme virastotalolta mopotaksit, siinä vasta kokemus. Se ajoi tuon matkan puolessa tunnissa oikoreittejä pitkin. Menimme joenvarsien hökkelikylien läpi kapeita kujia ja junaradan yli, kun puomit olivat laskeutuneet siinä moottoripyöräpoliisi seurasi puomin takana menoamme.



Tässä mopotaksilla menimme hökkelikylien läpi, tuli mieleen James Bond meininki 

Mopokyydin aikana tiemme välillä erkanivat useiksi minuuteiksi ja tuli mieleen, että mistä sitä vielä itsensä löytää. Mutta lopulta samaan paikkaan päädyimme.
Kiertelimme Bangkokin tavarataloissa, paikallisten markkinoilla sekä kävimme syömässä loistavan Tom Yum Goong keiton sekä riisiä ja kanaa.


Tässä meille valmistuu ruokaa




Tässä lopputulokset. Hinta vesien kanssa 135 thb eli n.3,50


Matka takaisin Jomtienille kesti 3 tuntia.
Kun saavumme reissulta koti-Suomeen, niin kehystän tuon murhetta aiheuttaneen passin seinälle :)


Kimppakyydillä töihin, miten onnistuis Suomessa?





Hökkelikylä joen varrella Bangkokissa.
   
Väsynyt kauppias


2 kommenttia:

  1. Melko vauhdikasta vuorottelua :)

    t. Liisa

    VastaaPoista
  2. Ompas Sami jo ehtinyt ruskettua (ja uupua viisumin siirossa)
    :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi :)