maanantai 17. helmikuuta 2014

Xaman ha lintupuisto

Papukaijat
Yhtenä päivänä kun aamu valkeni pilvisenä ja viileänä, päätimmme lähteä Xaman ha lintupuistoon, joka on kävelymatkan päässä hotellista.
Puisto on melko pieni, linnut ovat siellä vapaana, muutamia oli verkkoaidan sisällä, mutta sinnekin pääsimme kulkemaan.
Liput sinne maksoi 300 pesoa eli n.17,50€ / henkilö


Flamingoja


Miten kaunis tukaani onkaan ison nokkansa kanssa

Jatkoimme matkaa kävellen Playa car alueen läpi, jossa oli upeita hotelleja, taloja ja puutarhoja. Matkaa tuli kyllä varmaan 9km, mutta sai siinä ihastella kaikkea kaunista. Kyllä sen jälkee maistui latte ja paniini.


Upeita taloja

Punottu puun runko


Kiva idea, ruukussa oleva kukka

Täällä on vielä "puhelinkioski" toiminnassa
Täällä muuten varoitettiin kadun varrella olevista ATM-raha-automaateista, niistä ei kannata nostaa rahaa kortin kopioimisvaaran takia. Turvallisesti voi nostaa vain automaateista, jotka ovat sisällä pankin tiloissa. Valtaosa automaateista oli vain espanjan kielisiä, joten tuotti hankaluuksia tuo rahan nosto.

Pyyhkeestä tehty "nukke"
 
Hotelli siivooja tekee meille joka päivä jotain kivaa pyyhkeistä.
Täällä hotelleissa on sellainen tapa, että kun saapuu hotelliin laitetaan jokaiselle numeroidut rannekkeet, jossa on myös hotellin nimi.. Väri vaihtelee eri hotelleissa ja vielä lisäksi kuuluko matkaan vain aamupala vai täyshoito. Täällä me sitten kuljemme rannekkeet kädessä koko loman.

Keinut baarissa
Täällä baarissa voi tulla keinuva olo, vaikka ei ole mitään ottanut.

Tämä neitonen on jo liian kauan odottanut sulhoa
 
Poliisit
Poliiseja näkyy täällä todella paljon katukuvassa.  Heillä on konepistooleita tai -kivääreitä näkyvästi esillä. Illalla vilkkuvat sini-punaiset valot poliisiautoissa ja -moottoripyörissä, melkein joka kadulla.
Onkohan tässä tarkoitus vakuutella meille turisteille, että täällä on turvallista.


 
Jos Thaimaalaiselta kysyy jotain ja hän ei ymmärrä kysymystä, hän hymyilee ja vastaa yes, yes,
no problem. Ja lähdetään hakemaan apua.
Kun täällä samassa tilanteessa saa ynseästi vastauksen, no.
Myyjä yleensä kyllä lähtee seuraamaan, harvemmin sen tarkoitus on tulla auttamaan, ehkä se pelkää varkaita.

Huomenna onkin sitten jo kotiin lähtö, kaksi viikkoa meni nopeasti.

Intiaaneja
 

14 kommenttia:

  1. On kyllä komeat talot ja pihat. Komeita on linnutkin väriä riittää :) Morsmaikku on todella odotellut sulhoa, kun on noin laihtunu ;)
    Ai, mie jo luulin että puhelinkopit on jo maailmasta hävinneet, mutta täälläpä näkyy olevan ja toimivatkin. Itse olen joskus puhelinkortteja ulkomailtakin keräillyt. Taiatte ollakkin jo kotosalla, tai ainaski melkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsti, pian ollaan hotellilta lähdössä ja paluu kotiin alkaa. Huomen aamulla ollaan kotona.
      Niin mekin luultiin, ettei noita puhelinkoppeja enää ole, mutta täälläpä on.
      Pihat ja talot oli kyllä kauniita, ne oli siellä hienostoalueella. Mutta oli sielläkin niitä vähemmän hoidettuja taloja ja pihoja.

      Poista
  2. Taaskin niin hienoja kuvia! Minkä merkkinen kamera teillä, saa mainostaa :) Olen miettinyt taas pikkukameran ostoa.

    Tervetuloa Suomeen! Kohta ollaan taas keväässä, linnut jo laulelevat. Ja eikun uusia matkoja suunnittelemaan :)

    terveisin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Mulla on Canon EOS 1000D, huutonetistä ostin käytettynä.... siinä kaikki.
      Onhan se iso, mutta ihan ok kuvia sillä saa.
      Onneksi pian on kevät ja kesä, ihanaa :)

      Poista
  3. Mukava katsella näitä kesäisiä kuvia. Kesää kohden mentäessä erityisesti. Tykkäsin tuosta papukaija kuvasta erityisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onneksi mennään valoon päin ja pian se kevät voittaa.

      Poista
  4. Nämä kuvat ovat niin täynnä ihania värejä ja lämpöä, että ihan voi melkein ihollaan tuntea kesän! Upeita matkakuvia, kiitos näiden jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, väriä tosiaan Meksikossa oli, samoin lämpöä. Toivottavasti saadaan sitä pian tänne suomeenkin.

      Poista
  5. Upeita kuvia, harmi kun en ole kiireiltäni aiemmin ennättänyt selailla. Mahtava reissu teillä! Ja voi herranen aika miten suloista ja liikkistä, että hotellisiivooja taittelee pyyhkeet nukeiksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menna, olihan tuo Meksiko erillainen kuin Aasian maat.
      Suomenkin hotelleissa voisi harrastaa tuota pyyheliinataidetta, on ne vaan niin ihania.

      Poista
  6. Hei, onko suunnitelmia maailmalle? Oletteko kierrelleet kotimaassa? Täällä yks utelee, kun ei ole kuulunut teistä mitään ;)
    Hyvää kesää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsti, suunnitelmia on tuossa joulun aikoihin jonnekin Aasian suuntaan.
      Helsingissä oltiin neljä päivää ja asuntomessuille Jyväskylään on myös tarkoitus mennä, mökillä asustellaan pari kuukautta.
      Eli seuraavaksi blogiin tulee tarinaa tuossa joulukuussa. Hyvää kesää :)

      Poista
  7. Hei, tulin vastavieralulle tänne blogiin ja jumiuduin lukemaan ihania matkajuttuja. Meillä nyt poikkeusvuosi kun ei paljon reissata, mutta onneksi saa nojatuolissa matkustaa edes. Palaan takaisin paremmalla aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pirkko, tervetuloa bogimme lukijaksi.
      Toivottavasti pystyn tarjoamaan sinulle onnistuneen matkan nojatuolissa.
      Suunnittelemme juuri ensi talven matkaa, ajatuksissa on Hong Kong, Brunein sulttaanikunta, Kota Kinabalu, Bali

      Poista

Kiitos viestistäsi :)