sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2559

Hyvää Uutta Vuotta, täällä Thaimaassa vaihtui vuodeksi 2559, eli "Thaimaan ajanlasku perustuu buddhalaisen kalenterin itäiseen versioon, joka on 543 vuotta gregoriaanista kalenteria edellä. Buddhalaisen kalenterin vuosi 2559 vastaa vuotta 2016. Vuosi vaihtuu kuitenkin 1. tammikuuta kuten gregoriaanisessa kalenterissa"

Paikallisten juhlijoiden seuraava aamu
Tapasimme ala-aste ajoilta ystäväni Jaanan sekä hänen tyttärensä täällä Pattayalla. Kävimme yhdessä syömässä ja istuimme iltaa kuulumisia vaihdellen.
Ensimmäistä kertaa olin porukan lyhin, vaikka pituutta minulla on 182cm.
Tulipa siinä käveltyä kuuluisa tyttökatukin läpi.

Pahamaineinen walking sreet
 
Pattayan rantakatu täyttyy pimeän tullen naisista, jotka odottelevat kauniiksi laittautuneena, jos vaikka "flaksi" kävisi ja joku ulkomaalainen haluaisi ostaa palvelua.

Tytöt odottamassa asiakkaitansa, tyttökadulla
Seuraavana päivänä kävimme Pattayan keskustassa kasvohoidossa, Royal spa kasvohoidossa oli niin ruuhkaa, että jouduimme odottamaan vuoroamme. Paikka on central festin alakerroksessa.
Oli höyrytystä, puhdistusta, kuorintaa, naamiota, erilaisia voiteita ja hinta oli vajaa 23€

Monenlaista kasvohoitoa, sekä naisille, että miehille 
 

Kyyditys
Meillä suomessa valvotaan tarkkaan, miten liikenteessä saa liikkua, ettei vaan tapahdu mitään vahinkoa.
Täällä saa ohitella oikealta tai vasemmalta, oikeastaan mistä parhaiten ohi pääsee.
Tilaa annetaan ja torvea painetaan merkiksi, että varo, ohitan sinut.
Mopon kyydissä voi hyvinkin olla 5 henkeä, kaksi lasta mahtuu hyvin kuljettajan ja sarvien väliin.

Sienikakkuja
Ollaan ihmetelty, että minne on gekkoliskot kadonneet, yksi ainoa on silmiimme osunut. Mutta eipä ole ollut moskiittojakaan, mikä tietenkin on meidän kannalta hyvä asia.

Kaunis auringonlasku


Nakluan isot ruokamarkkinat
Mopoillessa  löysimme Nakluan markkinat, kumpikaan ei ole koskaan käynyt sellaisilla markkinoilla, jossa myyjiä olisi ollut niin mahdoton määrä, ne oli tarkoitettu pääasiassa paikallisille.
Maistettiinpa tämän vuoden ensimmäiset mansikat sillä reissulla.

Myyjiä, myyjiä, myyjiä ja tuoksuja, tuoksuja...

Rapuja

"Kananvarvaskeitto"

Grillattua sikaa

Toukkia, heinäsirkkoja, ym....

Sushi jos toinenkin


Mopotaxi
Mopotaxeja täällä on todella paljon ja paikasta toiseen siirtyminen sujuu nopeammin kuin oikealla taksilla. kuskit pujottelevat muun liikenteen seassa todella nopeasti.

Väsyneitä koiria

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia jälleen. Tuleepa niin oma Pattayan reissu mieleen.
    Hyvää uutta vuotta teillekkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti, tänne Thaimaan lämpöön on aina niin kiva tulla.
      Meillä onkin tapana sanoa, kun tänne tulemme, että täällä "kotona Thaimaassa"

      Poista

Kiitos viestistäsi :)