perjantai 5. huhtikuuta 2013

Yhteenveto matkastamme



Suomeen ollaan palattu eilen (4.4.2013) illalla ja totutellaan tähän kylmään kevääseen.
Yllätyksenä oli, että koti oli siivottu, siskoni Katja, poikani Juuso ja miniäkokelas Linda olivat tehneet puhdasta jälkeä. Samin tyttö Julia tuli meitä bussille vastaan ja vietimme illan lastemme kanssa.

Yhteenveto matkastamme on yksikertaisesti tässä: Ihan mielettömän hieno matka.

Paljon ollaan koettu ja nähty, sekä hyvää että pahaa, rikkautta ja äärimmäistä köyhyyttä, puhtautta ja likaisuutta, rakkautta ja vihaa, lapsia ja vanhuksia, eri uskontojen kirjoa, luksus koteja ja hökkeli koteja, aurinkoa ja rankkasadetta.
Ollaan eletty Thaimaassa vuotta 2555 ja 2556 ja Balilla elettiin vuotta 1935

Paljon on mahtunut tuohon 4,5 kk/ 129 päivään
Monta kertaa matkan aikana on tullut mietittyä, kuinka onnellisia saamme olla, kun olemme terveitä ja meillä oli mahdollisuus tehdä tämä matka.
Meillä on ruokaa, jota voimme syödä ja puhdasta vettä tulee hanasta.
Miten vähällä vaatemäärällä sitä tulee toimeen, miten pienissä asunnoissa voimme mainiosti elää.
Miten vähillä astioilla tulee toimeen. Tuota listaa voisi jatkaa vielä eteenpäin
                                                  




Kambodzasta jäi mieleemme:
  • Angor Watin temppelialue oli todella vaikuttava
  • Siam Reapin ranskalaistunnelmainen pikku kaupunki.  Sieltä teimme retken, kelluvaan kylään, jossa  lapset soikoissaan meloen kerjäsivät meiltä rahaa, se oli niin kurkkua kuristavaa.
  • Sihanoukvillen rauhallinen rantalomakohde, jossa lehmät kävelivät kaupunkin kaduilla.
  • Phnom Penh on matalasti rakennettu, siellä oli kauniita rakennuksia ja temppeleitä. Siellä 2 kuukautta sitten kuolleen kuninkaan kuolemaa surtiin edelleen, surumusiikin soidessa 
  • Phnom Penhin joukkohaudat ja kidutusvankila olivat surullista katsottavaa ja kuunneltavaa, nämä kertovat punakhmerien ajasta 1975–79. 
  • Ihmiset olivat ystävällisiä, auttavaisia ja osasivat hyvin englantia.
  • Venematka Siam Reapista Phnom Penhiin oli mieleenpainuva kokemus 






Vietnamista jäi mieleemme:
  • Ho Chi Minh liikennekaaos ja mopojen määrä
  • Mekong joen veneristeily, jossa veneitä oli kapealla uomalla paljon
  • Ho Chi Minh City on länsimaalainen siisti kaupunki, jossa on paljon hyviä kahviloita ja kauniita, hyvin hoidettuja puistoja
  • Tapasimme mopotaksikuskimme vuosien takaa. 
  • Na Trang rantalomakohteen isot aallot ja lähistöllä olevat nähtävyydet, Vesipuhvelien etsintää, sekä mielettömän ihanat vuoristomaisemat
  • Ihmiset täälläkin olivat ystävällisiä ja auttavaisia
  • Pitkä puinen huterantuntuinen silta








Balista jäi mielemme
  • Todella kauniit rakennukset ja portit, joita oli ihan kaikkialla
  • Balilainen hindu -uskonto, joka määrää elämisen tahdin ja jota turismi ei ole horjuttanut
  • Seremoniat joita pääsimme seuraamaan sekä Ogoh Ogoh juhla ja hiljainen päivä
  • Ystävälliset ja hymyilevät ihmiset, jotka puhuivat erittäin hyvin englantia
  • Käsitöiden kauneus, varsinkin Ubudissa 
  • Ihanat riisiterassit, joita katselimme kahvia juodessa
  • Tapasimme taksikuskimme Ketut, joka kuljetti meitä edellisellä kerralla 





Lombokista ja Gili Airista jäi mieleemme:
  • Lombokissa ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileväisiä. Gili Airista ei ihan voi sanoa samaa
  • Häät, johon olimme tervetulleita
  • Kauniit maisemat
  • Upea vesiputous ja riisinpellon reuna, jota kuljimme paljain varpain
  • Gili Airin rauhallisuus ja kirkas vesi   









Thaimaassa, jossa vietimme suurimman osan matkastamme. Siitä jäi mieleemme
  • Hyvä Thaimaalainen ruoka
  • Kauniit temppelit ja upeat Buddha patsaat
  • Huonokuntoiset koirat 
  • Seksiturismi
  • Pattaya, Jomtien oli mielestämme mainettaan parempi, vaikka vanhat miehet kulkivat nuorten tyttöjen ja poikien kanssa, siihen emme oikein tottuneet, mutta pystyimme kuitenkin hyvin siellä elämään.
  • Pattayan ympäristössä oli paljon nähtävää
  • Koh Taon mopottelu ja jyrkät mäet
  • Krabin kauniit saaret ja puhdas vesi
  • Kuuluisa Thaimaalainen hymy löytyi helpommin kauempana turistikeskuksista
  • Pattayalla ja Jomtienillä on paljon venäläisturisteja
  • Tiiviit suomalaisyhteisöt niin Pattayalla kuin Hua Hinissäkin
  • Kiinalainen uusivuosi oli kokemisen arvoinen
  • Tiffany Show, jonka ladyboyt esittävät
  • Nong Noochin trooppinen kasvitieteellinen puutarha oli todella kaunis
  • Hua Hinistä juna, joka kulki 100m meidän asunnolta ja soitteli torvea niin yöllä, kuin päivälläkin
  • Kiireetön elämä Hua Hinissä 
Näissä kaikissa kohteissa oli lämmintä, toisissa paikoissa jopa kuuma. Eipä tainnut olla yhtään kohdetta jossa lämpötila olisi laskenut edes yöllä alle +23

Kaikista näistä kohteista jäi paljon hyviä muistoja. Rahaa meni oletettua enemmän, mutta mitään täältä emme mukaamme saa, se on kuitenkin tosiasia. Kokemukset ovat kuitenkin rahan yläpuolella.

Jokaisessa kohteessa meitä huijattin jollakin tavalla tai ainakin yritettiin, sitä meidän suomalaisten on vaikea hyväksyä
.
Joka kerta kun saavuimme Thaimaan puolelle, oli molemmilla sama ajatus, että "ihan kun olisi kotiin palannut"

Tapasimme matkamme aikana suomalaisia ystäviämme, jotka lomailivat samoihin aikoihin kaukoidässä.

Saimme myös uusia ystäviä, joiden kanssa sovimme, että pidämme yhteyttä, myös Suomessa.

Niille jotka suunnittelvat matkaa, matkavakuutus kannattaa ottaa isommasta vakuutusyhtiöstä,
kuten IF.
Samin vakuutus oli sieltä ja kaikki pelasi todella hienosti, korvaukset oli tilillä jo parissa päivässä.
Itselläni oli Turvassa, enkä vieläkään ole saanut korvaksia kaikista maksamistani kuluista. Sairaala ei suostunut olemaan edes yhteydessä Turvaan, vakuutusyhtiöni ei suostunut maksamaan exit paikkaa koneessa (60€), vaikka lääkäri sitä minulle kirjallisesti suositteli, selkäkipuni vuoksi. Näin pitkällä matkalla on tärkeä saada rahat nopeasti tilille. Yli 2000€ sairaalalasku tuntuu jo matkakassassa.
Tämä on meidän näkemyksemme asiasta

Suojelusenkeli oli matkassamme, kun emme sairastuneet dengue kuumeeseen, emmekä joutuneet liikenneonnettomuuteen

Ilmat suosivat meitä, sade ei haitannut liikkumisia, eikä lunta satanut yhtenäkään päivänä :)

Kiitokset teille blogia seuranneille "matkakumppaneille" jotka jaksoitte olla mukana matkassamme :)